LM-Mummin maailma

Missä on se muovipussi, jossa on röykkiö puuvillakäsineitä joita olen käyttänyt peukalo-ongelmissa, entä missä ovat kevyemmän kävelytossut, missä punainen lahjapaperikäärö entä mistä mahtaisi löytyä silokonipatalaput. Kysymyksiä riittää ja vastauksetkin tulevat aikanaan. Muuton jäljiltä on moni asia ns. väärässä paikassa tai oikeammin uudessa paikassa. Kun on yli kolmekymmentä vuotta löytänyt tavarat samoista paikoista ei ihme että kaiken mullistuminen on hämmentävää. Moni kertoo että on asunut uudessa kodissa vuoden ja edelleen on tavaroita laatikoissa. Onneksi ei ole. Enskakin joka huokaili että menee varmaan kuukausia ennen kun hän saa työkalunsa järjestykseen,  on yllättänyt itsensä ja ennen kaikkea minut. Kaikki alkaa olla paikoillaan. Toinen asia on se miten nopeasti mikäkin esine ja ruuvi sitten kätköpaikoista löytyy.   Otimme talteen nimikilven. Moni asia kerrostaloissa hämmentää. Miksi jokainen ei voi valita ovelleen mieleistään nimikilpeä. Ovikoristeitakaan ei ole ju

KAIKKIKO MEIDÄN TEILLEMME Muutto on takana ja uudessa kodissa on asuttu viikko. Tässä Tanotorven maaliskuun numerossa ollut kolumnini. Kyllä uutta tekstiäkin alkaa pikku hiljaa syntyä.  Sitä mukaa kun asuntoja on valmistunut Länsi-Helsinkiin ja naapuriin Espooseen on liikenne kotini lähikaduilla ja -teillä lisääntynyt. Helsingissä vannotaan kovasti joukkoliikenteen nimeen. Omalla autolla töihin meno on pahasta.  Kauppareissut pitäisi tehdä jalan. Harrastuksiin pitää pyöräillä, kävellä tai hölkätä. Ihan hyviä tavoitteita, mutta minkä tähden uudet asunnot rakennetaan paikkoihin, mihin ei juuri tule palveluja ja joista on kohtuuttoman pitkä matka kauppaan jalkapelillä. Onneksi on Kannelmäen kaltaisia asuinalueita, joissa palvelut ovat kohtuullisen matkan päässä. Eikä kenelläkään ole kovin pitkää matkaa Kanneltaloonkaan. Mutta toisenlaista on jo elämä Pitskussa. Palvelut ovat hajallaan. Yllättäen uudet kaupat ovat tulleet Konalaan. Ei sinne pitkä matka ole. Mutta me kulu

Mitäpä muuttamisesta tulisi ilman kelmua. Muuttofirman edustaja kysyi tarvitsemmeko silkkipaperia ja kelmua. Hämmästyneenä sopersin jotain. Muuttolaatikoiden mukana tuli yksi rulla silkkipaperia ja kolme isoa rullaa kelmua. Nyt kelmua on enää rippunen jäljellä. Tänään minulle huomautettiin että täytyy olla huono koti jos tällä iällä pitää muuttaa pois. Ei ole huono koti vanha eikä toivottavasti uusikaan. Jaksan joka päivä miettiä sitä että on paljon parempi että itse setvin tavarani. Kuolemani jälkeen saavat jäljelle jääneet joka tapauksessa ihmetellä mitä kaikkea se Leena-Maija oikein säästi. Kaikestahan en kuitenkaan luovu. Vaikka en vieläkään ymmärrä minkä takia vuonna 1975 kuolleen tätini - hän eli 59-vuotiaaksi - vanhat liivin luutkin olivat jäljellä. Ei niitä oltu vuosikausiin käytetty mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin niitä tarvitaan. Ja pakkohan on säästää joulupaperit jotka jäivät viime jouluna yli. Onneksi en tänä vuonna tammikuussa haalinut kaikenlaista jo