LM-Mummin maailma

Nykyisen pitää olla työssään osaaja ja mielellään huippuosaaja. Minulla on ollut tänä vuonna onni tutustua huippuosaajaan. Kun viime marraskuussa teimme asuntokaupat uudesta kodista, oli edessä nykyisen asunnon myyminen. Koska asumme pientalossa (tarkemmin paritalossa) piti tehdä kaikenlaista ennen kuin myyminen voisi alkaa. Suurin asia oli kuntokartoitus. Kun ensimmäisen kerran luin raporttia tuli vääjäämättä mieleen voiko kukaan asua yli 10 vuotta vanhassa talossa. Lähes 30 vuotta vanha asunto on laitteineen kaikkineen nykykäsitysten mukaan tiensä päässä. Laitteiden kestoikä kun ei ole nykyisin kovin pitkä. Ja nykynormit rakentamisessakin ovat erilaiset mitä 1980-luvulla. Mutta kun ensi hämmennyksestä oli selvitty, oli kaikki taas hyvin. Vuosi sitten meillä kävi ensimmäinen asunnonmyyjä ja kertoi mitä asunnostamme voisi pyytää. Ostimme uuden asunnon Huoneistokeskuksen välittäjältä ja hän kertoi tuntevansa Haagan toimistosta kokeneen ja aluettamme hyvin tuntevan myyjän. Raija Nord

On hauska kun huomaa olevansa ajan hermolla. Olen viime viikot konmarittanut paljon ja aika innokkaastikin. Vielä kolme viikkoa sitten en tietänyt missä asun huhtikuussa enkä liioin ollut kuullut konmarittamisesta mitään. Tiesin että muuttaminen talosta, jossa olemme asuneet liki kolmekymmentä vuotta, vaatii suurta mullistusta. Joudumme luopumaan runsaista säilytystiloista, komeroista, kellarista, autotallin parvesta ja lukuisista kirjahyllyistä. Tämä kaikki tietää että on karsittava kirjoja, vähennettävä astioita, lajiteltava vuosikymmenien lehtileikkeet säilytettäviin ja poisheitettäviin, tehtävä jotain valokuville, seinälautasille, postikorttikokoelmille, postimerkeille, rahoille ja monenmoisille muille tavaroille ja vaatevarastolle. Noitalautanen joka ei vielä ole mennyt kaupaksi lähiseudun nettikirpputoreille. Niitä on kuusi.  Kunnes tyttäreni kertoi että hän on konmarittanut kotiaan muuttoa varten ja muutenkin. Vaatteetkin ovat komeroissa uudella tavalla viikatt

Amerikkalaiset tutkivat kaikkia asioita. Nyt he ovat selvittäneet senkin mitä yli 65-vuotiaat kaikkein eniten katuvat elämässään. Ei kaduta vääriä aviopuolisoita, syrjähyppyjä, huonoja kauppoja tai epäonnistuneita buessness-ideoita. Kadutaan sitä että on murehdittu liikaa. Niinpä: minä murehdin kun minun pitää luopua muuttamisen takia kirjoista ja monista rakkaista esineistä. Ei ole enää vanhaa maitokannua, ei myrna-kahvikuppeja, ei kaikkia Reijo Mäen dekkareita, ei ylimääräisiä (rumia) tilkkupeittoja, lukuisia kukkaruukkuja jne. jne. Murehtimista on niin monenlaista. Minä murehdin asioita etukäteen. Luon mielikuvan miten kaiken pitäisi mennä, murehdin meneekö se niin. Tositilanteessa hämmästelen että voiko kaikki mennä näin hyvin. Olin jo muutaman viikon hokenut itselleni, että vielä ei kannata ruveta murehtimaan sitä saammeko asuntomme myytyä ennen kuin uuteen asuntoon on määrä muuttaa. Välillä huomasin että huolenaihe alkoi painaa mieltä. Nyt ei sitten enää tarvitse murehtia