Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Selkeämpi maailmankuva

Kuva
Kun näkö heikkenee se tapahtuu hiljalleen, ettei sitä oikein huomaa. Pari kolme vuotta sitten aloin ihmetellä ajaessani pimeällä autoa, miksi vastaantulijoiden valot olivat punaisia ja lyhdyissä oli punainen risti. Vaiva ei hävinnyt vaikka valo lisääntyi. Minulle sanottiin noin kuusi vuotta sitten, että teillä on kaihi, joka etenee hyvin hitaasti. Aikaa menee yli kymmenen vuotta. Mutta mitäpä kertoi silmälääkäri minulle kolme ja puoli vuotta sitten. Molemmissa silmissä kaihi, jota ei kuitenkaan vielä voi leikata. Seuraavalla tapaamisella hän vihjaili, että edennyt on, mutta ei ole vielä leikkauskunnossa. Pitkitin keväällä silmälääkäriajan tilaamista ja kävin lääkärissä elokuun lopulla. Tervehtimisen jälkeen lääkäri totesi, että tulit kaihin takia ja ensimmäisen silmiin vilkaisun jälkeen, tuomio oli selkeä. Nyt ei enää auta vaikka minusta lisättäisiin laseihin vaikka kuinka paljon. Vaihtoehtoina tarjottiin yhteiskunnan maksamaa leikkausta tai yksityistä. Pyysin että lähete

Lähellä on kaunista

Kuva
Pitäjänmäentiellä on kaunista. Eivätkä näkymät koti-ikkunastakaan ole hassummat.

Tätien koululla Lauttalassa

Kuva
Notkelmassa se oli. Ajetaan vanhalta hautausmaalta melkein suoraan sinne. Näillä muistikuvilla etsimme syyskuisena sunnuntaina isoisämme pitämän kaupan paikkaa Nokialla. Kauppa oli perustettu 1921 ja toimi vuosia. Olemme usein olleet äitimme kanssa retkeilemässä Nokialla ja käyneet katsomassa missä hän asui lapsena. Tarkkaa osoitetta emme ole painaneet mieleemme. Asia ei edes niin kauhean paljon kiinnostanut. Tärkeää oli että äiti pääsi käymään lapsuutensa maisemissa. Nyt kun sisareni kanssa oli tarkoitus näyttää kaupan paikkaa tyttärille ja heidän tyttärilleen, emme tienneet mihin piti mennä. Sattumalta löysimme vanhan koulun, jota äitimme ja tätimme ovat käyneet. 1916 valmistunut koulu oli ylväästi entisellä paikallaan. Koululla toimii nykyisin työväenopisto. Onneksi taidepiiri oli paikalla myös sunnuntaina, niin pääsimme kouluun sisälle.  Väri tuskin on alkuperöineb  Sukututkimus on hyvin suosittu harrastus. Kadehdin heitä, joilla on juuret satoja vuosia vanh

Häkellyttävää lämpöä

Kuva
Kun lomaviikolla ei voi kirjoittqaqa blogia ja sitä ennen tietokone on reistallut, on ollut ikään kuin lakossa tai voihan sitä mielenilmaisuksikin kutsua - ei voi ilmaista mieltä kuin ei ole välineitä siihen. Viikko Kyproksen helteessä oli piristävä tuulahdus toisenlaiseen maailmaan. Olemme olleet Kyprokseslla Limassolissa yli 20 vuotta sitten. Mielikuva hiljaisesta paikasta hotelleineen ja muutamine vanhoine rakennuksineen, oli todella vanhentunut. Limassolin vanha kaupunki kuhisi elämää. Ravintoloita ja kahviloita oli hyvin paljon ja seassa hienoja ja tavallisiakin liikkeitä. Emme olleet tavallisella turistimatkalla vaikka turistilennolla lensimmekin. Olimme Pitäjänmäen ja Tuomikirkkoseurankunnan matkalla, jolla tutustuimme Sanansaattajien media-lähetystyöhön.  Meitä oli matkalaisia 22 - heistä kuusi oli pappia, kaksi kirkkoherran vaimoa, aika moni seurakuntien nykyisiä tai entisiä työntekijöitä. Meidät oli matkalle houkutellut Pitskun kirkkoherra, Matkan ensimmäisenä p