Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2012.

Uuden oppimisen vaikeus

Minua harmittaa kun kaiken uuden oppiminen on niin tavattoman hidasta.  Elisan antamat ohjeet ovat ihan selkeitä, mutta niin käytäntöön vieminen tuntuu tavattoman vaikealta. Väitetään että oppia ikä kaikki, mutta välillä tuntuu että oppisin mitä muuta tahansa mutta en nyt sitten tämän blogin käyttämistä ja kuitenkin haluan päästä asian kanssa sinuiksi Edellisessä jutussa on kuvakin vain kokeilumielessä. Kuvassa Enska on Viimsin kylpylässä kahden Martan kanssa, joista toinen tottelee nimeä Maisa ja toinen nimeä Martta. Nyt yritän saada tälle jutulle lukijoita .
Kuva
Olen monta vuotta kärsinyt siitä kun en osaa engnlantia. Luin sitä koulussa vain kolme vuotta. Sen sijaan luin 7 vuotta saksaa. Kun opiskelin yliopistossa silloin kaikki vieraskielinen kirjallisuus oli joko ruotsin tai saksan kielistä. Olen vähitellen alistunut siihen että minulla on niin sanottu huono kielipää eli opin vieraita kieliä tosi huonosti.  Olen ollut tyytyväinen kuin taipumus oppia hitaasti ja vähän vieraita kieliä ei ole periytynyt Kaisulle eikä Maatirille eikä Elisalle eikä Matikselle ja toivon mukaan ei Karlalle eikä Kertullekaan.  Ymmärrän täysin jos Elisa haluaa ryhtyä kirjoittamaan blogiaan englanniksi. Hän saisi paljon enemmän lukijoita ja minun olisi pakko yrittää saada selvä hänen jutustaan, joten minun kielitaitoni joutuisi koetukselle ja saattaisin jopa oppia jotain uutta.    Olimme Kaisun kanssa perjantaina seuraamassa Karlan luokan kahta oppituntia: äidinkieltä ja ympäristöoppia. Kaksi opettajaharjoittelijaa piti tunnit. Välillä minua harmitti kun Karla s