maanantai 13. maaliskuuta 2017

Mukaansa tempaava teatterikevät

Macbethin monimutkainen maailma
Kaikki jotka ovat nähneet Kansallisteatterin Willensaunassa Jussi Nikkilän ohjaaman Rikhard kolmosen, ovat ihastelleet esitystä. Niinpä odotukset Janne Reinikaisen ohjaaman Macbethin ensi-illassa olivat suuria. 
En pettynyt. Olin kuullut etukäteen Karariina Kaitueen aviomiehen Matti Vänskän (tyttärelleni kertoman) mielipiteen, että esitys on rankka ja ajankohtainen. Sitä se oli - jopa niin että alkuperäinen Macbeth runomittoineen oli vain ohikiitävä ajatus. Pidin lavastuksesta, puvuista, videokuvista, musiikista ja näyttelijöistä. 
Heitäkin jonkun kriitikon mukaan oli lavalla liian vähän. Sitäkin väkevämpänä koin etenkin Katariina Kaitueen lady Macbethin. Nainen, joka ei kaihtanut mitään keinoja, jotta pääsisi miehensä kautta vallan ytimeen. Hyvänä johdattelina oli Antti Luusuaniemen Macbeth. Muu joukko jäi hieman taka-allalle. Ei Esko Salminen Duncanina oikein säväyttänyt. Pyörätuolissa istuva monarkki - tätä päivää sekin. 
Samalla kertaa on hämmentävää ja ahdistavaa miten ihminen ei ole muuttunut mihinkään. Ehkäpä tämän päivän keinot vallan ja rahan saamiseksi ovat hivenen siistimpiä - ei kylläkään kaikkialla maailmassa - kuin Shakespearen aikana. 
Harmillista että Hesarin Lauri Meri ei pitänyt esityksestä, nyt moni jättää sen väliin vedoten huonoihin arvosteluihin. Niinpän se aikoinaan kun kriitikkokunkku oli Jukka Kajava. Tosin moni totesi että sitten hän menee teatteriin kun Kajava kehuu. Siitä tietää että esitys on hyvä. Protestoin - sillä Jukka Kajava oli useimmiten aivan oikeassa.   

Ihastuttava Kirka
Etukäteen mietin miksi on pitänyt kirjoittaa musikaali kymmenen vuotta sitten kuolleesta Kirkasta. Kun poistuin Helsingin Kaupunginteatterin Peacock näyttämöltä Kirkan ensi-illan jälkeen, en enää miettinyt. Helsingin Kaupunginteatteri hemmottelee musikaalin ystäviä taas.  
Kirkan – Surun pyyhit silmistäni tekstin on kirjoittanut Matti Laine ja ohjannut Kari Rentola. Kapellimestarina on Risto Kupiainen ja koreografian on tehnyt Mindy Lindblom. Musikaali kertoo tarkasti Kirkan elämänvaiheet ja siinä ohessa myös Babitzinin perheen muidenkin laulavien perheenjäsenten tarinan. Etusijalla Sammy ja Kirka.
Ensi-illassa Kirkana oli Heikki Ranta. Hän valloitti katsojat ensi hetkestä lähtien. Hellyttävä ja taitava esiintyjä. Ehkäpä Heikki Ranta olisi voinut ollut jämäkämpi esityksen loppupuolella, kun Kirka on vanhentunut ja joutunut taloudellisiin vaikeuksiin. Mutta tilanne korjaantuu varmaan, kun esityksiä tulee lisää.
Pääosa tanssijoista ja monen roolin esittäjistä ovat nuoria, alaa lukiossa ja muissakin oppilaitoksissa opiskelevia. Raikkaita ja innostuneita tavalla, joka viehätti ja viihdytti. 
Ystävättärelläni oli mukana Kirkan nimikirjoitus. Hän pyysi aikanaan nimikirjoituksen Kirkalta, joka oli odottamassa jotakuta Stockan kellon alla. Sormus ja pinssi ovat peräisin Kirkan konsertista vuodelta 2000.    

Tenorit viihdyttivät Areenassa

Helsingin Kaupunginteatterin Areena näyttämöllä ovat Tenorit liemessä. Liemessä ovat Taneli Mäkelä, Santeri Kinnunen, Iikka Forss ja Eero Saarinen. Jaakko Saariluoma on ohjannut uuden amerikkalaisen Ken Ludvigin farssin huolella ja hartaasti. Näytelmän kantaesitys on ollut USA:ssa kaksi vuotta sitten.
Näytelmä tapahtuu 1936 pariisilaisessa hotellissa. Tuottaja Taneli Mäkelä on saanut elämänsä tilaisuuden, kun maailmankuulu tenori -Eero Saarinen – on tulossa konsertoimaan. Ääneen on luvattu päästää myös tuottajan vävy – Santeri Kinnunen ja pitäähän sinne päästä myös huipputenorin tuleva vävykin. Eero Saarinen kaksoisroolissa - maailman kuuluna diivamaisena tenorina ja hotellin piccolona, on loistava.

Helsingin Kaupunginteatterissa taidetaan farssin tekeminen. Hyvässä farssissa tarvitaan tukevasti paikoilleen pultattuja ovia, mutta eivät nekään pelasta tilannetta, jos ovista kulkijat eivät hallitse tilanteita. Miesten lisäksi taidon omasivat tällä kertaa myös Riitta Havukainen, Oona Airola ja Jonna Järnefelt. Lavastus on Katariina Kirjavaisen oivaltavaa työtä. Varmaan ne ovetkin!
Pakko oli Kirkan ja Tenorien jälkeen myöntää, että aina teatterin ei tarvitse opettaa tai tarjota uusia oivalluksia. Hyvä musikaali ja hyvä farssi virkistävät ja tarjoavat katsojalle hyvää mieltä.

Parisuhde on muotia
Tuntuu että menossa on parisuhteiden setvimiskevät. Monessa teatterissa pohditaan, analysoidaan, terapoidaan, erotaan ja sovitaan. Parasta on tietysti kun lavalle saa ihan oikean avioparin esittämään avioparia tai muunkinlaista pariskuntaa.

Kansallisteatterin Willensaunassa ollaan hotellihuoneessa Granadassa. Pasi Lahmpela on kirjoittanut ja ohjannut Granada näytelmän, jossa esiintyvät Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti – siviilissä aviopari, näyttämöllä eronnut mies ja hänen kolmen vuoden takainen rakastettunsa. Toimittaja on lähtenyt Granadaan etsimään Espanjan sisällissotaan osallistuneen isoisänsä jalanjälkiä. Matkalle löyttäytyy mukaan entinen rakastaja, jonka rakkaus ei ole erossa olosta huolimatta kadonnut mihinkään.

Granada on PK Keräsen säveltämän ja esittämän musiikin siivittämänä huikaisevan raikas ja elävä esitys. Kerrankin parisuhde-tarina, jossa mikään ei ole ennen nähtyä ja kuultua. Mutta kaikki on todellista ja jonkun kokemaa. Riemastuttavaa oli sekin että tarinan loppu jäi avoimeksi.    

Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti ovat loistavia. Turha oli itse asiassa jäädä pohtimaan miten paljon kaikelle on etua siitä että esittäjät ovat aviopari. Me katsojat saimme nauttia siitäkin. Hieno Granada!

Espoossa uusi kotimainen musikaali

Espoossa on saanut kantaesityksensä uusi suomalainen musikaali Äidinmaa. Musikaali on monen ammattilaisen hienon työn tulos. Tekijöinä Annina Enckell (teksti) ja Esa Nieminen ja Niklas Rosström (musiikki). Laulujen tekstit Annina Enckell ja Sinikka Svärd. Ohjaajana Maria Sid.

Äidinmaassa on mukana saman suvun naiset neljässä sukupolvessa. Näytelmän tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1939 – 1940 ja vuoteen 1989. Naisten kohtalot ja elämäntarinat ovat riipaisevia ja uskomattoman rankkoja. Mutta naiset selviytyvät, kaikesta huolimatta he jaksavat uskoa, että elämä kantaa sittenkin. Mitä vanhempi nainen sitä pystypäisemmin hän kantaa vastoinkäymisensä välittämättä ympäristön pilkasta tai sen langettamasta häpeästä.

Meille vanhemmille menneitten, osin itsekin elettyjen vuosien tapahtumien kertausta. Nuoremmille katsojille hieno historian oppitunti.    

Äidinmaa on teksteineen ja musiikkineen ihastuttava kokonaisuus, jossa kaikki näyttelijät tekevät hienoa työtä. Näyttämöllä mm. Pirkko Mannola, Laura Voutilainen, Vilma Kinnunen, Maija Rissanen ja Puntti Valtonen. 


Ruuhkavuosien mielettömät naiset 

Teatteri Avoimissa Ovissa oli pakko miettiä millaista mahtoi elämäni olla kun olin nelikymppinen. Ei se tainnut ihan samanlaista kaaosta olla mitä Marjo Niemen näytelmässä Keskellä ruuhkaa juoksee nainen. 

Heini Tola oli pätevällä otteella saanut aikaan todentuntuisen ja hauskan kuvauksen siitä millaista nelikymppisten naisten elämä voi olla. Enemmänkin suostun uskomaan, että näytelmä kuvaa millaista se on. 

Toinen on realisti ja toinen hieman pelkuri ja itsensä vähyksyjä. Ja heitähän riittää olipa sitten kyse minkäikäisistä naisista tahansa. Huolehtiminen on meidän naisten toinen luonna ja sen varjolla kuvittelemme tekevämme vain hyviä tekoja ja välillä teemme pahoja tekoja juuri itseämme kohtaan.

Teatteri Avoimissa Ovissa uskotaan näyttelijöiden karismaan. Lavastukseen ja puvustukseen ei uhrata voimavaroja eikä varoja, joita ei kaiketi liikaa olekaan. Ihailen että ohjaaja Heini Tola jaksaa loihtia näytelmän toisensä jälkeen meidän katsojien iloksi. Välillä klassikkoja uudella tavalla ja välillä uutta erilaisella tavalla. 







maanantai 13. helmikuuta 2017

Sata vuotta viihdettä

Lahden Sibeliustalossa järjestetään alkuvuodesta päiväkonsertteja, jotta eläkeväki pääsee nauttimaan kauniista musiikista päiväsaikaan. Nyt oli vuorossa Sata vuotta suomalaista viihdettä. Lahden kaupunginorkesteria johti Markku Johansson ja lauluja esittivät vuorotellen ja yhdessä Arja Koriseva ja Hannu Lehtonen.

Konserttiin oli koottu musiikkia eri vuosikymmeniltä. Kaikki alkoi Jääkärin marssilla ja päättyi Rakkaus on lumivalkoinen -lauluun. Siinä välissä kuulimme Äänisen aallot, huikean Säkkijärven polkan, Täysikuun, Myrskyluodon Maijan, Sinua, sinua rakastan-Nuoruustangon, Albatrossin, Satulinnan ja Norjalaisen villapaidan ja monta muuta tuttua ja rakasta suomalaista laulua.

Koriseva ja Lehtonen valloittivat meidät kuulijat ensi hetkestä alkaen. On iloa kuunnella ja ihastella taiteilijoita jotka rakastavat esiintymistä ja yleisöä. On hieno tunne kun satojen joukossa tuntee että nyt lauletaan juuri minulle.

Arja Korisevalla oli jopa aikaa konsertin jälkeen tupsahtaa yleisön joukkoon. Niinpä yksi Pitäjänmäen Eläkkeensaajien seurueesta - Terttu Viitanen - pääsi samaan kuvaan Arjan kanssa.


Tenorit viihdyttivät Areenassa

Viikko oli muutenkin kulttuuripitoinen. Helsingin Kaupunginteatterin Areena näyttämöllä olivat Tenorit liemessä. Liemessä olivat Taneli Mäkelä, Santeri Kinnunen, Iikka Forss ja Eero Saarinen. Jaakko Saariluoma oli ohjannut uuden amerikkalaisen farssin huolella ja hartaasti. Eero Saarinen kaksoisroolissa - maailman kuuluna diivamaisena tenorina ja hotellin piccolona, oli loistava.

Helsingin Kaupunginteatterissa taidetaan farssin tekeminen. Hyvässä farssissa tarvitaan tukevasti paikoilleen pultattuja ovia, mutta eivät nekään pelasta tilannetta, jos ovista kulkijat eivät hallitse tilanteita. Miesten lisäksi taidon omaavat myös Riitta Havukainen, Oona Airola ja Jonna Järnefelt.

Eero Saarinen oli 1990-luvun alussa mukana silloisen TV 1:n opetusohjelmien Markan mahti -nimisessä ohjelmassa Miitta Ssorvalin kanssa. Olin ohjelmasarjan käsikirjoittaja. Eero ja Miitta olivat taitavia ja mukavia. Kumppikaan ei ollut vielä silloin samalla tavalla mainetta niittänyt näyttelijä kuin nyt.

Siihen aikaan ohjelmia tuli vain neljältä kanavalta. Markan mahti lähetettiin maanantaina klo 19.30, samaan aikaan tuli tv 2:lta ruotsinkielistä ohjelmaa ja maikkarilta ja kolmoselta jotain vähemmän mielenkiintoista, joten meidän opetusohjelmallamme oli satoja tuhansia katsojia!!!


Kuulo joutuu syyniin

Leppävaaran terveysasema näytti taas kauniit ja ystävälliset kasvonsa. Sain lähetteen korvalääkärille. Leppävaarassa on vielä muutaman viikon oma korvalääkäri. Hän siirtyy Korvaklinikalle, joten hyvä
palvelu kuulema päättyy siihen. Kuulotutkimuskin tehdään Leppävaarassa. Pakko taas myöntää että joustavampaa on kuin rajan toisella puolella.

Kuluipa yksi iltapäivä ja ilta hyvin tokaluokkalaisen ja hänen tätinsä kanssa. En malttanut lähteä iltariennoille, vaan jäin puuhastelemaan Kertun ja Maaritin kanssa. Mummien tavoin jaksan ihastella lasten tarmoa ja intoa leikkiä, askarrella ja puuhastella. Totta kai täytyy myöntää että puhelimeni ja Ipadini ovat hyviä viihdyttäjiä nekin, mutta nyt riitti isoon iloon pahvi, villalanka ja sakset ja syntyi kaunis villapallo. Maarit muisti miten se tehdään.

   

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kirka, Isä, Harmaat pantterit ja Pieni eläin


 Teatterivuosi on alkanut hyvin myönteisissä merkeissä. Pieni eläin, Isä, Kirka ja Harmaat pantterit. Tulossa Tenorit, Rakastetaan tietämättä mitään, Keskellä ruuhkaa juoksee nainen, Kokki, varas, vaimo ja rakastaja….   

Tammikuun alun kirkasti Seela Sella, joka juhli 80 ikävuottaan uudella Leena Tammisen kirjoittamalla ja Kari Paukkusen ohjaamalla näytelmällä Pieni eläin. Seela Sella on kertonut että hän aina halunnut näytellä Nasua, mutta tekijäinoikeudet kieltävät Nasun nimen käyttämisen. Niinpä Seela on nyt pieni eläin ympäri maata nähtävissä esityksissä.

Hän on hellyttävä, hykerryttävän ihana, hyppivä ja pomppiva ja tunteisiin vetoava. Hieman rajumpaa kannanottoa olisi voinut mainiosti upottaa näytelmään. Niin fanaattinen eläinten oikeuksien puolustaja Seela Sella on. Ikävuosistaan huolimatta myös hyvin moderni. Hänellä on tyttärensä kanssa yhteishuoltajuus kahteen koiraan. Seela kyllä hanakasti huomauttaa, että hän maksaa kaikki kulut.


Muistisairas Isä ja huolestunut tytär

Me pitkään eläneet pelkäämme muistisairauden saamista ja meidän lapsemme pelkäävät, että me saamme sen. Miten selviydyn jos isä tai äiti sairastuu? Miten minulle käy jos puolisoni sairastuu? Kuka minua kestää ja pitää huolta jos muisti hämärtyy?

Tähän selviytymiseen etsitään puolin ja toisin vastausta Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa ranskalaisen Florian Zellerin näytelmässä Isä. Näytelmä on hyvin, hyvin todentuntuinen.

Jari Pehkonen on viimeistä piirtoa myöten loistava isänä. Monen monta kertaa teki mieli ääneen huokaista – ihan kuin oma dementoitunut isäni aikanaan. Ohjaaja Milko Lehto on oivaltanut kaiken olennaisen siitä, miten muistisairas käyttäytyy, liikkuu, puhuu, epäilee, vähättelee ja murentuu pala palalta.

Tytär Vuokko Hovatta on juuri niin huolestunut, ahdistunut ja eksyksissä kuin vain voi olla. Vävy Heikki Sankari yrittää ymmärtää sekä isää että tytärtä. Hoitajat tulevat ja menevät. He eivät jaksa kun ei ole pakko. Tyttären on pakko. Hän jopa ottaa isän asumaan omaan kotiinsa, jotta kaikki olisi helpompaa. Ei ole!  Ajankohtaista ja hyvää, koskettavaa teatteria parhaimmillaan. 




Keravan vauhdikkaat Harmaat pantterit

Vanhuksia katsellaan näyttämöllä KUT Keski-Uudenmaan teatterissa Keravalla. Heikki Lund on kirjoittanut nyt kolme Harmaat pantterit näytelmää. Nyt nähdään miten Käpyhovin pelastuspalvelu saa alkunsa. Olen nähnyt toisen ja tämän kolmannen osan.

Paikka paikoin hiipi häivähdyksenomainen ajatus ”onko tämä sittenkin liikaa”. Moni asia joka ensimmäisellä kerralla huvitti ja viihdytti tuntui nyt toistolta. Enkä ihan jaksa aina olla sitä mieltä että ikäihmisten – vaikka asuvatkin hoitokodissa – kuuluu kaatuilla, törmäillä ja pukeutua mauttomasti ja ryypiskellä. Jumpparin kuuluu olla yli-innokas, johtajattaren tasoitella ja kunnan ylimmän virkamiehen oltava melkein täysääliö.

Näyttelijät hoitivat roolinsa ohjaaja Kimmo Virtasen luoman komedian keinoin taitavasti. Meno oli railakasta ja aika ajoin raikastakin.

Kumpi on parempi keino edistää vanhusten arvokasta ja asianmukaista hoitamista, nauraa ja viihtyä heitä kuvaavan näytelmän parissa vai poistua katsomosta pala kurkussa, kun ei oikein millään jaksa kestää kaikkea näkemäänsä. Kaikesta huolimatta valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon.      


Ihastuttava ja mukaansa tempaava Kirka

Etukäteen mietin miksi on pitänyt kirjoittaa musikaali kymmenen vuotta sitten kuolleesta Kirkasta. Kun poistuin Peacockista Kirkan ensi-illan jälkeen, en enää miettinyt. Helsingin Kaupunginteatteri hemmottelee musikaalin ystäviä kerta toisensa jälkeen.

Kirkan – Surun pyyhit silmistäni tekstin on kirjoittanut Matti Laine ja ohjannut Kari Rentola. Kapellimestarina on Risto Kupiainen ja koreografian on tehnyt Mindy Lindblom. Musikaali kertoo tarkasti Kirkan elämänvaiheet ja siinä ohessa myös Babitzinin perheen muidenkin laulavien perheenjäsenten tarinan. Etusijalla Sammy ja Kirka.

Ensi-illassa Kirkana oli Heikki Ranta. Hän valloitti katsojat ensi hetkestä lähtien. Hellyttävä ja taitava esiintyjä. Ehkäpä Heikki Ranta olisi voinut ollut jämäkämpi esityksen loppupuolella, kun Kirka on vanhentunut ja joutunut taloudellisiin vaikeuksiin. Mutta tilanne korjaantuu varmaan, kun esityksiä tulee lisää.

Pääosa tanssijoista ja monen roolin esittäjistä ovat nuoria, alaa lukiossa ja muissakin oppilaitoksissa opiskelleista. Raikkaita ja innostuneita tavalla, joka viehätti ja viihdytti.  

Ystävättärelläni Lisalla oli mukana Kirkan nimikirjoitus. Hän pyysi aikanaan nimikirjoituksen Kirkalta joka oli odottamassa jotakuta Stockan kellon alla. Sormus ja pinssi ovat peräisin Kirkan konsertista vuodelta 2000.     



torstai 2. helmikuuta 2017

Yhdistyksen ylistys


Olen ollut toistakymmentä vuotta eläkkeellä. Olen saanut sinä aikana uusia ystäviä ja hyvin paljon uusia tuttavia. Olen saanut paljon uutta tietoa ikäihmisen elämänlaatua kohentavista ja ylläpitävistä asioista. Olen retkeillyt, matkustanut, käynyt teatterissa, konserteissa ja näyttelyissä. Olen jumpannut, käynyt kuntosalilla, vesijumpassa, joogassa, senioritanssissa, muistikerhossa, neulekerhossa. 

Olen myös saanut paljon tietoa ja käytännön kokemusta yhdistys- ja kansalaistoiminnasta. Olen oppinut tekemään asioita yhdessä uudella tavalla. Olen jopa oppinut järjestämään matkoja, juhlia ja kokouksia, tilaamaan busseja, teatterilippuja, ruokailuja.

Tämän kaiken olen tehnyt yhdessä monen muun kanssa ilman EU:ta ja palkattuja työntekijöitä. Liityin heti eläkkeelle jäätyäni Pitäjänmäen Eläkkeensaajiin. Yhdistyksessä oli silloin 45 jäsentä, nyt 250. 

Pitäjänmäellä on muitakin eläkeläisyhdistyksiä, Korttelikerho ja seurakunnan toimintaa. Valtaosa tästä kaikesta toimii täysin vapaalehtoisvoimin.

Eläkkeensaajien toiminta on niin aktiivista ja monipuolista, että jäseniä on tullut mukaan muistakin kaupunginosista. Vahvuutenamme on monipuolinen toiminta ja aktiiviset puuhanaiset ja muutama mieskin.

Kyseessä ei ole vain yhdistystoiminta eikä vain kansalaistoiminta, vaan tärkeä työ ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisessä. Saamme saman yhdistyksen piirissä niin henkistä kuin fyysistä terveyttä lisää. Moni on saanut uuden sydänystävänkin.


Mutta tämä kaikki on yleisen käsityksen mukaan toimintaa, joka ei ylitä uutiskynnystä, ei ole mediaseksikästä eikä vello somessa. Tuntemukseni mukaan kaikki sellainen ikäihmisiin kohdistuva toiminta, jossa on mukana palkattuja työntekijöitä ja johon saadaan yhteiskunnan rahaa, mikä parasta jopa EU:n rahaa on arvokasta ja kopioimiskelpoista. 

Eläkkeensaaja-yhdistyksiä on kymmeniä, satoja pitkin maata. Lisäksi muiden eläkeläisjärjestöjen yhdistykset. Toimintaa on niin että päätä huimaa. Mutta me puurramme omin voimin ja kaikesta nuivasta suhtautumisesta huolimatta jäseniä tulee koko ajan lisää. Tärkeintä on se mitä yhdistyksen myötä saa itselleen. 



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Miehelläni on ollut kolmisen vuotta kuulolaite. Kuulolaitteen saa kun käy terveysasemalla kuulotutkimuksessa ja siinä todetaan alentunut kuulo. Kuuloasioissa pääkaupunkiseudulla toimitaan HYKS:n eli yliopistollisen sairaalan piirissä. HYKS on ulkoistanut meitä koskevat palvelut Kuulokeskukselle. Se toimii Valkoisessa talossa Haagassa eli aika lähellä kotiamme.

Sivusta katsoen kuulolaitteen käyttäminen on hankalaa. Pattereita pitää vaihtaa ainakin kahden viikon välein, on vaihdetta ja puhdistettava laitteessa olevaan ohuen ohutta muoviputkea ja puhdistettava laitetta muutenkin. Hämmentyneenä katselen vierestä kun mieheni huoltaa kojetta, minun tekniset kykyni eivät moiseen yltäisi.

Vähitellen kävi ilmi, että laite syö pattereita tiuhaan tahtiin. Ei ollut mitään väliä minkä merkkisiä ja mistä hankittuja patterit ovat. Rasian, jossa laite on saatu, pohjassa lukee, että se on HYKS:n omaisuutta ja näin ollen sen kunnosta valittaminen kuuluu Kuulokeskukseen. Näin neuvottiin terveysasemalla, johon ensin otin yhteyttä.

Joulun pyhien takia mieheni pääsi laitteensa kanssa Valkoiseen taloon tammikuun 4. päivänä. Viallinen on, oli teknikon vastaus. Koje jäi Kuulokeskukseen ja mies alkoi sinnitellä ilman kuulokojetta.

Kului päiviä ja jopa pari viikkoa ja mitään ei kuulunut. Tarkistimme että puhelinnumero on varmasti oikea. Suivaantuneena päätin kahden viikon kuluttua kojeen huoltoon jättämisestä soittaa ja selvittää mistä oikein on kyse.




Soitin ja soitin 

Tarvittiin monen monta soittoa. Laite on lähetetty maahantuojalle Tampereelle. Ei ole kuulunut sieltä mitään. Kyllä sieltä postissa lähettävät kun on valmis. Korjaus kestää pari viikkoa. Eikö teidän miehellenne ole annettu varakojetta. No, eipä ole annettu.

Muutaman soiton jälkeen sovittiin että voin noutaa varakojeen. Sain kauniin rasian ja kiikutin sen tyytyväisenä kotiin. Mutta sieltä puuttui henkilökohtainen korvakappale. Tarvittiin yhden yön yli nukkuminen, ennen kuin taas jaksoin ja kehtasin soittaa ja kysyä. Voi, voi eikö se olekaan miehellänne. Yleensä se annetaan mukaan. Varalaitteella ei ole näin ollen mitään virkaa.

Monen utelemisen jälkeen sain selville korjaajan puhelinnumeron. Maahantuojalle koje oli tullut Haagasta viikossa, mutta kahdenkaan viikon kuluttua sitä ei vielä ollut edes otettu korjauksen kohteeksi. Ystävällinen naishenkilö lupasi siirtää sen kiireellisten koppaan.      
Kopassa laite ei ollut soiton jälkeen kovinkaan kauan. Korjaaja soitti ja kertoi että vahvistin on rikki, mutta HYKS ei varmaankaan anna lupaa sen korjaamiseen. Miehenne tarvitsee uuden laitteen. Eli palatkaa lähtöruutuun.

Vanha laite on tulossa ja postikin jo ehti pudottaa postiluukusta tiedon että kolmen päivän kuluttua kirje olisi noudettavissa kotipostistamme.

Perheen paremmin kuulevana hoidin asiaa koskevan puhelinliikenteen. Mutta miten hoitaa yksin asuva tai yksin asioitaan hoitava.

On hienoa että yhteiskunnan kustannuksella saa kuulolaitteen ja siihen liittyvän hoidon. Se on sitä meidän hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta miksi hyvinvointimme on niin haurasta, hidasta ja tehotonta. 

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Asun kotimuseossa



O
Tulkintana Iltalehden jutusta: asumme kotimuseossa. 
Meillä on 
- mankeli
- pitsiliinoja
- pöydällä liinoja päällekkäin
- valokuvahylly
- kananmunankeitin
- kukkataso
- kaksi eläkeikäistä asukasta
- Lundiaa ja niissä kirjoja

Ovikoriste ei onneksi kerro asuuko oven takana nuoria, keski-ikäisiävai vanhuksia!






lauantai 17. joulukuuta 2016

Enkelikello ja luumukiisseli

Vuoden paras päivä kouluikäisenä oli joulupäivä. Silloin sain kaikessa rauhassa lojua sohvalla ja lukea joululahjaksi saamaani kirjaa. Kuusi tuoksui ja tiesin että saatavilla on kaikenlaista hyvää ruokaa ja herkkuja. Mutta samalla odotin että tapaninpäivänä pääsen tädeillemme kylään. Siellä olisi enkelikello ja luumukiisseliä kermavaahdolla.

Aikanaan muutin Helsinkiin Tampereelta ja näin Kalliossa ”astiakaupassa” enkelikellon. Tätini enkelikello oli ollut pikkutytön mielestä hienoimpia joulukoristeita mitä voi olla. Hämmennys oli suuri kun tajusin että enkelikello voi olla myös Kiinassa tehty halpa tekele. Rohkeasti olen ostanut huonoon kuntoon menneen enkelikellon tilalle aina uuden. Tiedän että varakkaampien perheiden tyttärillä on hieno hopeinen esiäideiltä peritty enkelikello. Mutta halpa kapistus ajaa saman asian.

Nyt on muotia karsia tavaroitaan ja järjestää ne uudella tavalla. Ilmiötä nimitetään konmarittamiseksi japanilaisen Marie Kondon mukaan. Jo muutama viikko sitten kerrottiin että kierrätyskeskukset ja käytettyjen tavaroiden liikkeet hukkuvat joulun alla joulukoristeisiin.

Olen ihaillut monessa paikassa sinisellä ja kullalla koristeltuja joulukuusia. Meillä on varastossa vain punaisia joulupalloja ja kynttilöiden valo on valkoista eikä sinistä. Olen päättänyt pitää perinteistä kiinni ja käyttää vanhoja koristeita. Ei voi joka joulu juosta muoti-ilmiöiden perässä ja haalia nurkkiinsa lisää ja lisää joulukoristeita.

Välillä tuntuu siltä että syömme jouluna ihan vääriä ruokia. Kuka nyt itse enää tekee lanttu-, porkkana- tai perunalaatikkoa, kuka leipoo englantilaisen joulukakun tai kuka tohtii tarjota joulupöydässä lasimestarin silliä, rosollia tai kinkkua. Ruokaohjeet ja -ohjelmat tarjoavat uutta kokeiltavaa vaikka kuinka paljon.

Uskallan pullikoida vastaan ja uhmallakin teen imellettyä hämäläistä perunalaatikkoa, mantelilla maustettua perunalaatikkoa, mätikakkua, graavaan siikaa ja lohta, leivon joulutorttuja ja tarjoan hedelmäsalaattia, riisipuuroa ja sekahedelmäkeittoa. Kinkun asemasta syömme savukalkkunaa (kuten niin monena vuonna ennen tätä joulua).

Tärkeintä on kuitenkin saada paikalle lapsia ja lastenlapsia. Tokaluokkalainen kyseli vuosi sitten voisiko se oikea joulupukki tulla mummilaan tänä vuonna. Hämmästelin kysymystä, mutta tyttö luetteli takaisin päin kaikki joulupukit ja -joulumuorit, jotka hän oli tunnistanut. Mutta oli yhtenä jouluna käynyt se oikea pukki ja häntä tyttö nyt kaipasi. Olipa ukki aikanaan onnistunut roolissaan niin hyvin, ettei 3-vuotias häntä tunnistanut. Ja sitä joulupukkia jään minäkin odottamaan.    

Teksti on julkaistu Tanotorvessa 14,12,2017